Kreikka kutsuu älykkäitä kyliä - lähde mukaan opintoretkelle lokakuussa!

24.6.2021

Koronatilanne vaikuttaa sen verran valoisalta tällä hetkellä, että moneen kertaan siirrettyjä opintoretkiä voidaan taas suunnitella. Uutta virtaa paikallistoimintaan -hankkeemme myötä olemme mukana Smart Villages Leader Network -kansainvälisessä yhteistyössä Skotlannin, Latvian ja Kreikan kanssa. Ensimmäinen opintoretki suuntautui Skotlantiin marraskuussa 2019 ja seuraavaksi lähdetään Kreikkaan!

Opintoretken ajankohta on 5.-8.10.2021 (ti-pe) ja kohde Poroksen saari. Teemana on matkailu: "Smart Actions for enriching tourism product and extending tourist season". Ohjelmassa on seminaaria, vierailukohteita ja tietysti verkostoitumista.

Retki on ensisijaisesti tarkoitettu kylä- ja yhdistystoimijoille, mutta myös muille älykkäistä kylistä ja paikallisesta kehittämisestä kiinnostuneille. Osallistumismäärä on kuitenkin rajoitettu. Hankkeessa on varattu rahaa opintoretken kustannuksiin, mutta sille voi tulla enintään 150 euron osallistumismaksu - tämä tarkentuu, kun lähtijöiden määrä ja lopulliset kulut selviävät. Opintoretkellä noudatetaan voimassa olevia Suomen ja Kreikan matkustusrajoituksia.

Joko aloit tähyämään matkalaukkusi perään?
Ota yhteyttä Annaan: anna.kulmakorpi@pirkanhelmi.fi tai 0400 226 676