Pirkan Helmi jatkaa Leader-ryhmänä myös rahoituskaudella 2023-27
26.1.2023
Maa- ja metsätalousministeriö on tänään 26.1.2023 tehnyt päätöksen Leader-ryhmien ja paikallisten kehittämisstrategioiden hyväksymisestä ja rahoituksesta strategiakaudella 2023–2027.
Pirkan Helmi jatkaa toimintaansa paikallisen kehittämistoiminnan mahdollistamiseksi eteläisellä Pirkanmaalla myös seuraavat viisi vuotta. Leader-toimintamme julkinen kokonaisrahoitus tulee olemaan uudella strategiakaudella 3,12 miljoonaa euroa eli 624 000 euroa vuodessa. Rahoituspäätös oli hakemuksemme mukainen ja vuositasolla rahoitus nousee 25 % verrattuna päättyneeseen 2014–2022 strategiakauteen.
Uusi strategiakausi tarkoittaa, että aloitamme Pirkan Helmen omassa toiminnassa toteuttaa uutta paikallisen kehittämisen strategiaa ja että Leader-rahoituksen käyttöä ohjaava EU- ja kansallinen lainsäädäntö uudistuu. Tämän hetkisen tiedon mukaan uuden kauden rahoitushaut saadaan avattua huhti-kesäkuussa.
Uuteen paikallisen kehittämisen strategiaamme pääset tutustumaan tästä (pdf):
Välkky, rohkea, virkistävä ja rakas Eteläinen Pirkanmaa
Se on valmisteltu tiiviissä yhteistyössä alueemme asukkaiden, yhdistysten ja yrittäjien kanssa keväällä 2022.
Uudistamme kevättalven aikana verkkosivumme vastaamaan uuden kauden sisältöjä. Huomioithan siis, että verkkosivujemme sisällöt koskevat vielä toistaiseksi päättynyttä 2014–2022 rahoituskautta.