Suomen luonnon päivä
21.8.2023
Suomen luonnon päivää juhlitaan eteläisellä Pirkanmaalla la 26.8.2023
Suomen luonnon päivää on vietetty vuodesta 2013 lähtien elokuun viimeisenä lauantaina. Suomi on ensimmäinen maa koko maailmassa, jossa omaa luontoa juhlitaan liputtamalla, sillä tänä vuonna päivä on ensimmäistä kertaa vakiintunut liputuspäivä.
Suomen luonnon päivää voi juhlia monin eri tavoin rennolla otteella vaikkapa lähtemällä retkelle, nukkumalla yön ulkona tai leipomalla mustikkapiirakkaa. Suomen luontoa juhlitaan myös monenlaisilla erilaisilla tapahtumilla ja niitä voi joko järjestää itse tai osallistua mukaan jonkun toisen järjestämään tapahtumaan.
Yhteistyöstä voimaa -hanke on mukana juhlimassa Suomen luontoa Akaassa, Pälkäneellä, Urjalassa ja Valkeakoskella kuntien, yhdistyksien ja yrittäjien kanssa.
Akaassa Suomen luonnon päivää vietetään perinteisellä Hunajahulinoiden lähiruokakierroksella. Mantereen tila, Risto Niilimäen mehiläistarha, Terissaari ja Tolvilan kartano avaavat ovensa ja toivottavat kävijät tervetulleiksi tutustumaan lähiruokaan klo 10-16.
Mukana olevat kohteet:
1. Mantereen tila, Perälänraitti 39
2. Risto Niilimäen mehiläistarha, Kurkelantie 9
3. Terissaari Oy , Terissaarentie 222
4. Tolvilan Kartanon lammastila, Tolvilantie 1
Pälkäneellä seikkaillaan koko perheen rastiradalla Pakanrannan rantareitillä. Metsässä kiertelevä rastirata on noin kaksi kilometriä pitkä ja sen varrella ratkotaan joukkueissa erilaisia tehtäviä ja pulmia. Parhaiten pärjännyt joukkue saa palkinnoksi rantasaunan käyttönsä koko päiväksi!
Lähdöt rastiradalle tapahtuvat klo 10 - 12 Onkkaalan rantasaunalta (Lomakodintie 13). Saunalla on tapahtuman ajan kahvipiste, jossa on myytävänä kahvia, mehua, makkaraa ja makeaa.Saapumisohje: jos tulet autolla, pysäköi Pakanrannan uimarannan parkkipaikalle, os. Uimarannantie 14. Parkkipaikalta on esteetön, noin 400 metrin matka rantasaunalle.
Tervetuloa seikkailemaan ja nauttimaan kauniista, yhteisestä luonnostamme!
Urjalassa Suomen luontoa juhlitaan nukkumalla yö ulkona Elämyspuutarha Pölkinvuoressa (Ikaalantie 105 31700 Urjala as.) Pientä maksua vastaan (10 e) pääsee yöpymään turvallisesti aidatulle alueelle ja saa käyttää alueella olevaa kotaa. Urjalan kunta tarjoaa kymmenelle ensimmäiseksi ilmoittautuneelle maksuttoman yöpymisen.
Valkeakoskella Suomen luonnon päivää vietetään Voipaalassa (Sääksmäentie 772). Klo 12 - 15 Pirkan helmi, Kuha-Suomen Kalaleader, Valkeakosken Latu, Sääksmäen Nuotiopojat ja Suomen luonnonsuojeluliiton Valkeakosken yhdistys Valsu ry esittelevät omaa toimintaansa ja kertovat luonnossa liikkumisesta ja harrastamisesta.
- klo 12.30 Luontojumppa, Valkeakosken latu, kesto n. 30 min
- klo 13.30 Kävelylenkki Rapolanharjulle, kesto n. 60 min, Valkeakosken latu
- klo 13 ja 14 Tunnista kasvit -kävelykierrokset, kesto n. 30 min, Pirkan Helmi
Klo 15 - 18 on luvassa Operaatio Pirkanmaan tuella Kulttuuriosuuskunta Uulun Metsäfolk -konsertti ja kädentaitoesitykset Rapolanharjun maisemissa.
Tervtuloa mukaan juhlimaan suomen luontoa!