Yhteistyösopimukset rahoituskaudelle 2021–27 allekirjoitettu toimialueen kuntien kanssa

6.11.2020

Pirkan Helmen toiminta Akaan, Pälkäneen, Urjalan ja Valkeakosken alueen Leader-ryhmänä jatkuu myös vuosina 2021–27. Jokainen toimialueen kunnista hyväksyi uudistetun yhteistyösopimuksen lokakuussa ja näin paikallinen Leader-toiminta voi jatkua keskeytyksittä Euroopan unionin rahoituskauden 2014–20 päättymisestä huolimatta.

Uudella sopimuskaudella alueen kuntien toimintaan vuosittain kohdistama rahoitus nousee kahdesta eurosta 2,5 euroon jokaista asukasta kohden. Korotus mahdollistaa vastaavan 25 % korotuksen hakemisen myös toiminnan EU- ja valtiorahoitusosuuksiin ja toteutuessaan se tarkoittaisi noin miljoonan euron lisäpottia paikallisen asukaslähtöisen kehittämistoiminnan tukemiseen seitsemän vuoden sopimuskaudella. Päättyvällä sopimuskaudella toiminnan alkuperäinen julkinen kokonaisrahoituskehys oli 3,52 milj. euroa, johon saatiin maa- ja metsätalousministeriöltä kauden kuluessa n. 0,4 milj. euron korotus Pirkan Helmen aktivointi- ja neuvontatyön laadun sekä rahoitettujen hankkeiden vaikuttavuuden perusteella. Saatu korotus oli prosentuaalisesti Suomen suurin ja antaa aihetta ihan kaikille alueella Leader-toimintaan vuosina 2014–2020 osallistuneille kehua itseään erinomaisesta työstä ja aidosti vaikuttavasta tekemisestä. Hyvä te!


Kauden vaihtumisesta huolimatta Leader-tukien haku jatkuu normaalisti


Vuodet 2021–22 kattavalla siirtymäkaudella kaikki Suomen nykyiset 54 Leader-ryhmää jatkavat nykyisellä toiminta-alueellaan, toteuttaen nykyistä 2014–20 kaudelle laadittua strategiaansa nykyisillä EU:n maaseutuohjelman toimenpiteillä ja nykyisillä säännöillä, mutta uusilla, rahoituskauden 2021–2027 kokonaisrahoituskehyksestä toimintaan kohdennetuilla varoilla.

Siirtymäkauden ansiosta Leader-tukihakemuksia voidaan Pirkan Helmessä ottaa vastaan keskeytyksittä ja paikallinen kehittämistoiminta voi alueella jatkua normaalisti. Pirkan Helmen hallitus käsittelee kuitenkin uusia tukihakemuksia vasta, kun tieto vuodelle 2021 käytettävissä olevasta myöntövaltuudesta on saatu. Tämä venynee maaliskuulle. 

Siirtymäkauden aikana valmistellaan uudet paikalliset kehittämisstrategiat ja Leader-ryhmähakemukset ajalle 2023–27. Kaikkia nykyisen kauden ryhmiä ei tulla valitsemaan uudelle strategiakaudelle, mutta ministeriö on jo aloittanut osallistavat muutosneuvottelut niiden ryhmien kanssa, joiden toiminta-alueet eivät täytä uuden strategiakauden vähimmäisvaatimuksia. Pirkan Helmi ei kuulu tähän joukkoon. Uuden rahoituskauden toteutus uusin säännöin ja toimenpitein käynnistyy tämänhetkisen tiedon mukaan 1.1.2023.