Yritys- ja hanketukien haku avautuu vaiheittain kesän ja syksyn aikana

17.5.2023

Ruokavirasto kertoo juuri julkaistussa tiedotteessaan, että Maaseudun yritys- ja hanketukien haut EU-rahoituskaudelle 2023–27 avautuvat vaiheittain tämän vuoden aikana. Suurin osa yritys- ja hanketukien hauista käynnistyy tämänhetkisen arvion mukaan kesäkuun 2023 loppupuolella. 

Hanketukien hauista ensimmäisinä aukeavat yleishyödylliset investoinnit, koulutus- ja tiedotushankkeet sekä valtaosa yhteistyöhankkeista (ns. tavalliset kehittämishankkeet). Yritystuista hakuun tulevat yritysten investointituet ja ELY-keskuksista haettavat yritysten kehittämistuet.

Huomioitavaa on, että ensimmäisessä vaiheessa käytettävissä eivät kuitenkaan ole kaikki kustannusmallit, vaan ainoastaan tosiasiallisiin kustannuksiin perustuva malli ja osittain laskennallisiin kustannuksiin perustuvan malli (flat rate). Syksystä lähtien vaihtoehdot täydentyvät tuotosperusteisella mallilla.

Syksyllä haettavaksi tulevat muut hanketukimuodot, esimerkiksi Leaderista haettavat yritysten kehittämistuet, alueiden väliset ryhmähankkeet ja pienhankkeet. Tukien päätöksenteko ja maksaminen alkavat myös vaiheittain syksyn aikana.

Hakujen alkamisen tarkemmista ajankohdista tiedotetaan erikseen.

Valintajaksot ja rahoituslinjaukset kesäkuussa

Hakemusten käsittely tehdään valintajaksoittain. Pirkan Helmen valintajaksot ja rahoituslinjaukset päätetään hallituksen kokouksessa kesäkuussa. Lisäksi odotamme rahoitushakemuksia koskevia tarkempia ohjeita ja määräyksiä Ruokavirastolta, jonka jälkeen pääsemme esimerkiksi lisäämään tietoa verkkosivuillemme.

Jotta hankkeelle on mahdollista valita sille parhaiten soveltuva kustannusmalli, suosittelemme odottelemaan hakemusten kanssa rauhassa syksyyn, mikäli hankkeen aloittamisella ei ole kiire. Hakemuksen jättämisellä myöhemmin tänä vuonna ei ole vaikutusta rahoituksen myöntämiseen, vaan hakujen auettua haku on jatkuva ja hakemuksia käsitellään valintajaksojen puitteissa useamman kerran vuodessa. Huomioithan, että hanketta ei saa aloittaa ennen hakemuksen jättämistä!

Mikäli aikomuksenanne on jättää rahoitushakemus heti haun auettua, olkaa yhteydessä Pirkan Helmeen hyvissä ajoin, jotta voimme kohdistaa tiedotusta ja neuvontaa paremmin.

Hankesuunnittelua voi jo tehdä

Hakujen aukeamista odotellessa voi hakemusta jo valmistella mm. hankesuunnitelman ja kustannusarvion osalta. Hakemukset voi jättää jatkossa vain sähköisesti Hyrrä-asiointipalvelussa, joka on uudistunut käyttöliittymältään uudelle EU-rahoituskaudelle. Hyrrä-asiointia varten kannattaa hoitaa organisaation Suomi.fi-valtuutusasiat kuntoon hyvissä ajoin. Lue lisää valmistautumisesta.